Blue Beauty


spa-treatments_1920x1200_82293.jpg
Blue Beauty on pieni, intiimi ja viihtyisä kotihoitola Vantaan Jokivarressa. Yrityksen tavoitteena ja lähtökohtana on asiakkaan yksilöllinen hyvinvointi ja rentoutus sekä

rauhallinen tunnelma ja ilmapiiri.

Kasvohoidot tehdään tehokkailla, hemmottelevilla ja laadukkailla Mary Cohr aromaterapeuttisilla tuotteilla sekä jalka- ja käsihoidot orgaanisilla BCL SPA -tuotteilla. Hoitola on avoinna ajanvarauksen mukaan pääsääntöisesti ma-pe klo 11-18, muina aikoina sopimuksen mukaan.

Asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeintä, joten hoitojen aikana emme vastaa puhelimeen ja ulko-ovi pidetään lukittuna. Halutessasi tutustumaan tai ostoksille Blue Beauty:n kannattaa aika siis varmistaa etukäteen puhelimitse tai sähköpostitse. Sähköisestä ajanvarauksesta voi myös varata ajan (20 min.) ostoksien tekoa varten. Näin jokainen asiakas saa henkilökohtaista palvelua. Kun tulet hoitoon ensimmäistä kertaa, saavu ystävällisesti paikalle noin 5 minuttia ennen hoitoaikasi alkua, jotta ehdit täyttää asiakaskortin.


Ajanvarauksen peruutukset:

Voit perua varatun ajan viimeistään 12 tuntia ennen varaamaasi palveluaikaa. Mikäli perut palveluvarauksen myöhemmin, voit tehdä sen ainoastaan soittamalla Blue Beauty hoitolaan. Tässä tapauksessa joudumme veloittamaan 50 % palvelun hinnasta. Mikäli et peru palveluvarausta lainkaan, joudumme veloittamaan koko palvelun hinnan (lukuun ottamatta sairastapauksia).

Lämpimästi tervetuloa hoitoihin!


Kauneudenammattilainen on sekä kasvojen- että vartalonhoidon asiantuntija

Kauneushoitola on ihanteellinen ympäristö saada vastaukset kauneudenhoitoon liittyviin kysymyksiisi ja toiveisiisi. Korkealaatuiset hoitotuotteet yhdistettynä huippuosaamiseen tekevät hoitotilanteesta ainutlaatuisen. Hoidon aluksi kosmetologi analysoi ihosi ja laatii kanssasi yksilöllisen hoitosuunnitelman, jonka avulla saavutetaan parhaat mahdolliset tulokset.
Perusteellisen tuotekoulutuksen saanut MaryCohr-ihoterapeutti tuntee niin erikoishoidot kuin kotihoitoon tarkoitetut tuotteet, samoin kuin aromaterapeuttisten ainesosien erilaiset vaikutukset. Mary Cohr -hoidot ja tuotteet saavat ihosi sekä näyttämään että myös tuntumaan kauniimmalta kuin koskaan.


Mary Cohr 30 vuoden kokemus ammattikosmetiikasta


Mary Cohr -kauneushoitolan päätavoite on asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Jokaisen käynnin yhteydessä ihon kunto analysoidaan sekä ennen että jälkeen hoidon.Mary Cohr on kehittänyt 30 vuoden ajan entistä parempia erikoishoitoja ja -tuotteita kauniin ja terveen ihon ylläpitämiseen. Luottamus syntyy tuloksista, ja niistä Mary Cohr on maailmankuulu.

Mary Cohr on Ranskan myydyin aromaterapiaan perustuva hoitolasarja. Mary Cohrin laadukkaat tuotteet on valmistettu mahdollisimman luonnollisiksi ilman geenimuunneltuja raaka-aineita, parabeenejä,mineraaliöljyjä tai kemiallisia UV-filttereitä. Mary Cohrille on myönnetty ISO-22716 -sertifikaatti merkiksi korkeatasoisesta kosmetiikan valmistuksesta. Monipuolisessa, kaikki ihotyypit huomioivassa sarjassa on yli 50 kosmetiikkatuotetta, sekä upeat erikoishoidot kasvoille ja vartalolle. Mary Cohr


BCL SPA Orgaaniset tuotteet

Jason Freemanin (USA) vuonna 2002 kehittämä sarja on turvallinen ja muonipuolinen. BCL tuotteet eivät sisällä parabeeneja eivätkä muita terveydelle haitallisia aineosia.

Sarjan raaka-aineet ovat saaneet Stellar Certification Servicen"Certified Organic Ingredients" sertifioinnin!
Lisätietoja sertifikaatista: http://www.demeter-usa.org/stellar-certification
Sertifioidut luonnonmukaiset BCL - tuotteet ovat huolellisen kehitystyön tulosta, tehden hyvää niin luonnolle, kuin kehollesi ja sielullesi. Sarja yhdistää mm. Marokon Arganöljyn luonnon puhtaimpiin, bio-aktiivisiin ainesosiin, luoden näin uuden suunnan ihosi hyvinvointiin.

Tehokkaat, luonnolliset antioksidantit, ravitsevat voiteet, hienoimmat yrtit ja hedelmäuutteet tekevät BCL Spa:sta puhtaasti orgaanisen, ainutlaatuisen kokemuksen. Tuotteet syväkosteuttavat ja nuorentavat ihoa, sekä suojaavat auringolta ja ikääntymisprosessin vaikutuksilta.

Tehokkaat BCL SPA tuotteet ovat luonnonmukaisesti ja tieteellisesti valmistettuja, ja tarjoavat korkeaa laatua käsien, jalkojen ja vartalon hoidossa.

Tuotesarjan pakkauksista löydätte myös kotikäyttöön sopivat pienemmät koot. Royal Pink


ProGel geelilakkaus

supernail_progel_banner.JPG

Geelilakkaus on suosittu menetelmä saada kestävä ja kaunis pinta kynsiin.
Geelilakkausta voidaan tehdä sekä luonnon kynsiin että rakennekynsiin.

SuperNailin ProGel-geelilakat ovat markkinoiden käytetyimpiä.

ProGel-lakkaus on nopea ja helppo tapa saada kauniit kynnet!

  • 100% geeliä
  • SKY-logo UUSI.jpgsuperkestävä
  • upea kiilto
  • yli 100 erilaista värivaihtoehtoa Consult Lady